Suomalaisten kansantauti

Sepelvaltimotauti on yksi yleisimmistä suomalaisista kansantaudeista. Sepelvaltimotauti johtuu sydäntä ruokkivien sepelvaltimoiden ahtautumisesta. Suomessa sepelvaltimotaudista johtuvan kohtauksen saa vuosittain noin 50 000 ihmistä ja siihen kuolee yli 10 000 ihmistä. Kyseessä on todellinen kansantauti.

Suurella osalla suomalaisista on sukurasitteina sydän- ja verisuonisairauksia. Joka kymmenes minuutti Suomessa joku saa sepelvaltimotaudista johtuvan kohtauksen. Sairastumisen riski kasvaa iän myötä. Tunnistamalla riskit ajoissa ja muuttamalla elämäntapaansa, on riskiä mahdollista alentaa.

Sydän- ja verisuonitaudit

Sydän- ja verisuonitaudeiksi kutsutaan sairauksia, jotka huonontavat sydämen tai muun verenkiertoelimistön, muun muassa ääreisverenkierron tai keskushermoston verenkierron, normaalia toimintaa. Yleisimpiin sydän- ja verisuonisairauksiin kuuluvat sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta ja aivoverenkiertohäiriöt.

Sydänkohtaus ja sydäninfarkti

Sydänkohtaus eli sydäninfarkti on äkillisestä hapenpuutteesta johtuva kuolio sydänlihaksessa. Verenkierron loppuessa sydänlihassolut alkavat kärsiä hapenpuutteesta ja vaurioituvat. Jos tukosta ei saada avatuksi ja hapenpuute jatkuu, vaurio etenee vähitellen muutaman tunnin kuluessa ja sydänlihas menee kuolioon.

Infarktin taustalla on usein sepelvaltimotauti, joka ahtauttaa valtimoita. Kun suoni tukkeutuu riittävästi, syntyy infarkti. Tukkeuman syynä voi olla valtimon sisäseinämässä olevan, rasvoja sisältävän tulehtuneen pullistuman eli plakin pinnan repeytyminen. Tällöin paikalle muodostuu verihyytymä, joka äkisti tukkii suonen kokonaan ja kyseisen sydänlihasalueen verenkierto estyy. Plakin repeytymisestä johtunut infarkti aiheuttaa useimmin sydänkuoleman kuin infarkti, jonka yhteydessä valtimonseinämä ei ole repeytynyt.

Infarkti voi johtua myös valtimoa ahtauttamattoman plakin repeämisestä ilman, että se olisi aikaisemmin aiheuttanut potilaalle mitään oireita. Tämä selittää sen, että sydäninfarkti tai sydänkuolema voi olla sepelvaltimotaudin ensimmäinen oire. Kaikki muodostuneet plakit eivät kuitenkaan ole repeytymisherkkiä, vaan on mahdollista, että henkilöllä on niin sanottu stabiili eli vakaaoireinen sepelvaltimotauti.

Sepelvaltimotauti

Sepelvaltimot sijaitsevat sydämen pinnalla ja huolehtivat sydänlihaksen hapensaannista ja ravitsemuksesta. Sepelvaltimotaudissa sepelvaltimot ahtautuvat, joka voi aiheuttaa verenkierron häiriintymisen ja hapenpuutteen osassa sydänlihasta.

Sepelvaltimotauti voidaan jakaa vakaaoireiseen ja akuuttiin sepelvaltimotautiin. Vakaassa vaiheessa taudin oireet pysyvät hallinnassa lääkityksellä (esimerkiksi aspiriini, statiini ja betasalpaaja). Akuutti voimakasoireinen sepelvaltimotautikohtaus voi olla esimerkiksi pitkittynyt rintakipu tai sydäninfarkti. Sen voi aiheuttaa sepelvaltimoahtauman eli plakin rikkoutuminen, ja rikkoutumisesta johtuvan verihyytymän aiheuttama sepelvaltimon osittainen tai täydellinen tukkeuma.

Vakaasta sepelvaltimotaudista puhutaan silloin, kun potilaan oireet ovat aina samantyyppisiä, ja potilaalla on todettu sydänlihaksen hapenpuute tai merkittävä sepelvaltimoahtauma.

Sepelvaltimotaudin hoito ja ennaltaehkäisy

Sepelvaltimotautia sairastaville aloitetaan aspiriinihoito ehkäisemään veritulppien muodostumista. Aspiriini ei kuitenkaan sovi kaikille, joten sen tilalla voidaan käyttää muun muassa klopidogreelia. Nitroilla hoidetaan rintakipukohtausta tarpeen mukaan. Nitroa voidaan ottaa myös ennen sellaista ruumiillista rasitusta, jonka arvellaan aiheuttavan rintakipua.

Muita sepelvaltimotaudin oireita estäviä lääkkeitä ovat beetasalpaajat, pitkävaikutteiset nitraatit ja kalsiumkanavan salpaajat. Sepelvaltimotaudin hoitoon kuuluvat myös valtimotaudin etenemistä ehkäisevät lääkkeet, joista yleisimmät ovat niin sanottuja statiineja. Mikäli pelkkä lääkehoito ei riitä niin kyseeseen voivat tulla myös sepelvaltimon pallolaajennus tai ohitusleikkaus.

Sepelvaltimotaudin hoidossa ja sydäninfarktin ehkäisyssä auttaa usein lääkkeiden lisäksi myös elämäntapojen muutos. Terveellinen ruokavalio, tupakoinnin lopettaminen ja liikunta ehkäisevät sepelvaltimotautia. Sepelvaltimotautipotilaan olisi hyvä harrastaa aktiivista liikuntaa vähintään puoli tuntia kolmena päivänä viikossa. Tutkimuksissa kovatehoinen intervalliharjoittelu on osoittautunut paremmin sydäntä suojaavaksi ja yleiskuntoa parantavaksi kuin maltillinen liikunta.

Liikuntaa ei kuitenkaan suositella mikäli vointi on epävakaa, aiemmin oireeton henkilö saa rasitusrintakipuja tai sydänsairas potilas saa selvittämättömän pyörtymiskohtauksen.